| |
Arja Saijonmaa on homofobian vastaisen työn Hyvän tahdon lähettiläs 2006
Homofobian vastaisen työn Hyvän tahdon lähettilääksi vuonna 2006 ranneliike ry on päättänyt valita Arja Saijonmaan.
Arja Saijonmaa on laulaja, joka on luonut näyttävän uran kansainvälisillä estradeilla. Monipuolisen laulu-uransa aikana Arja on laulanut muun muassa poliittisia lauluja, ranskalaisia chansoneita, etnomusiikkia, suomalaisia tangoja ja ruotsalaista diskoiskelmää. Arja on hyvin tunnettu paitsi Suomessa, myös muualla Pohjoismaissa.
Tämän lisäksi Arja Saijonmaan monimuotoiset saavutukset ihmisoikeusareenoilla ovat vakuuttava saavutus.
Arja on toiminut mm. YK:ssa Hyvän tahdon lähettiläänä 1987 lähtien ja tehnyt ihmisoikeustyötä paljon myös musiikin saralla, sillä hän on levyttänyt paljon kantaaottavia tekstejä ja järjestänyt lukemattomia hyväntekeväisyyskonsertteja.
Olipa kyseessä sitten Afrikan rotusorto, Apartheid, naisten asema tai seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asema yhteiskunnassa, Arja on paikalla vaikuttamassa. Viime vuonna Arja Saijonmaa oli mukana ruotsalaisessa homotapahtumassa QX-gaalassa.
Ranneliike ry katsoo, että Arja Saijonmaalla on parhaat mahdolliset edellytykset parantaa kokemuksensa ja julkisuusasemansa kautta suomalaisten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemaa Suomessa ja vähentää homofobiaa.
Homofobian vastaisen työn Hyvän tahdon lähettiläs
Homofobian vastaisen työn suojelija, Hyvän tahdon lähettiläs, nimitetään vuodeksi kerrallaan 17.5. kansainvälisenä homofobian vastaisena päivänä. Hänen päätehtävänsä on pyrkiä omien asenteidensa ja tekojensa kautta vähentämään suomalaisessa yhteiskunnassa esiintyvää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kohtaamaa syrjintää ja eriarvoisuutta, joka ilmenee homofobiana.
Hyvän tahdon lähettiläs on ranneliike ry:n valitsema julkisuuden henkilö, joka suhtautuu avoimesti ja myönteisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluviin ihmisiin. Hän on aikaisemmalla toiminnallaan osoittanut tukevansa tasa-arvon ja ihmisoikeuksien toteutumista. Hänellä on valmiudet ja halu toimia julkisuudessa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen aseman parantamisen puolesta.
"Hyvän tahdon lähettilään" tehtävänä on tukea ja suojella homofobian vastaista työtä. Hän pyrkii mahdollisuuksiensa mukaan vaikuttamaan myönteisesti ihmisten asenteisiin oman työnsä ja yhteiskunnallisen asemansa kautta. Vuosina 2006 ja 2007 hän on myös "Onko sulla oikeus...?" -kampanjan ja siihen liittyvän keräyksen suojelija ja puolestapuhuja.
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen syrjintä on yhteiskunnassa yhä laajaa, eikä sen olemassaoloa usein edes tiedosteta. Esimerkiksi valtamedia saattaa puhua naisten ja miesten palkkaeroista, ulkomaalaisvastaisuudesta, vammaisten palvelujen puutteesta ja vanhusten heitteillejätöstä. Sen sijaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kohtaamista ongelmista ei juuri puhuta. Lähettiläs julkisuuden henkilönä pystyy tuomaan esiin vähemmistöjen aseman ja nostamaan esille eriarvoisen kohtelun, jota vähemmistöt arkielämässään kohtaavat.
|
|